FB link

Synchronized Skating.

Syksy 2006

MIUn syyskuulumisia

Vaikka ulkona ei ainakaan täällä Helsingissä vielä kovin talviselta näytä, syksy on pian ohi, ja joulu häämöttää... MIUn syksyyn on jälleen mahtunut monenlaista niin jäällä kuin kuivallakin, ja kotimaan kilpailukausi on alkanut mitä mainioimmin.

Lokakuisen Vierumäen leirin jälkeen harjoittelu koti-Helsingissä jatkui tehokkaana, sillä ensimmäinen valintakisa kolkutteli jo ovella. Harjoitusohjelmasta löytyi tavallisten treenien lisäksi tehopäiviä sekä muutamia esiintymisiä, ja jälkimmäisiä varten uudet kilpailupuvut oli tietysti saatava edustuskuntoon. Seuramme omaan muodostelman esitteeseen sekä tulevan vuoden seinäkalenteriin otettiin myös suuret määrät kuvia uusissa puvuissa. Kalenterit ovatkin jo myynnissä, esitteitä sen sijaan voi tulla rohkeasti kyselemään meiltä varmasti heti vuodenvaihteen jälkeen kilpailuissa.

Kaikkien syyskiireiden keskellä ehdimme marraskuun alussa viettämään iltaa vapaa-ajallakin. Perinteisten treffiemme ohjelmaan kuului ensin illastus ravintolassa, jonka jälkeen menimme elokuviin katsomaan juuri sopivan huonon amerikkalaiskomedian. Pienen arjesta irtautumisen jälkeen harjoittelu maistui entistä paremmin, ja valmistautuminen ensimmäisiin valintakisoihin sujui varsin mukavissa merkeissä.

Juuri kisaviikon kynnyksellä oli seuramme HL:n virallinen muodostelmajoukkueiden esiintymistilaisuus, jossa esitimme ensi kertaa molemmat ohjelmamme seuran väelle ja perheille. Lisäksi meillä oli vielä kisaviikolla lehdistö- ja tiedotustilaisuus, ja niin tunnelma kilpailua ajatellen alkoi olla viritettynä korkealle.

Kauden ensimmäinen kilpailu onnistui osaltamme täysin suunnitelmien mukaisesti. Luistelimme molempina päivinä hyvät suoritukset, jotka palkittiin erinomaisilla pisteillä (lo 67,74 ja vo 118,32, yhteensä 186,06 pistettä) ja kilpailun selkeällä voitolla. Erityisen iloisia olimme vastaanotosta, jonka lyhytohjelmamme Hard Rock Hallelujah sai katsojien keskuudessa. Huolimatta siitä, että musiikki saattaa jakaa mielipiteitä, ohjelmasta on tullut valtavasti positiivista palautetta. Kilpailukautemme debyytti oli siis varsin tyydyttävä, mutta parannettavaa jäi silti runsain mitoin: kumpanakin päivänä, erityisesti vapaaohjelmassa, osa elementeistämme jäi alle tavoittelemamme arvon. Nyt vain suuntaamme jälleen entistä korkeammalle hyvällä hengellä ja kovalla työllä.

Joulukuun alkupuolella on paljon hieman erityisempää ohjelmaa. Itsenäisyyspäivänä Anu-valkku ja kapteenimme Sipe edustivat upeasti koko joukkuetta Linnan juhlissa presidentin juhlavastaanotolla. Alkuillasta koko joukkue kuitenkin kokoontui valmentaja Oksasen luo Klaukkalaan iltapukuihin sonnustautuneina, ja kutsuttujen lähtiessä Linnaan muut siirtyvät viettämään omia varjojuhlia Pilvin luo (nenät kiinni TV-ruudussa).

Heti seuraavana päivänä 14 MIUlaista sekä valmentajat hyppäsivät lentokoneeseen, joka vei heidät viideksi päiväksi Roomaan esiintymään Tanssiteatteri Hurjaruuthin kanssa. Roomalaisella, paljon tavallista pienemmällä ulkojäällä esitettävässä Talvisirkuksessa on monta numeroa, joissa MIUlaiset esiintyvät hieman hajautetusti mm. tonttuina, lumihiutaleina, lahjapaketteina, oravina, kuusina ja piparkakkuina. Loput 9 MIUlaista, jotka eivät ole mukana Hurjaruuth-projektissa, lähtevät tammikuussa edustamaan Suomea Universiadeihin eli opiskelijoiden olympialaisiin Torinoon. Italiasta tulee siis kauden mittaan MIUlaisille varsin tuttu maa, sillä toinen joukkueen ulkomaan kisamatkoista suuntautuu vielä helmikuussa Milanoon!

 

Ylös