FB link

Synchronized Skating.

Rantasalmen leiri ja näytös 2005

MIU:n pääsiäisleiri Rantasalmella 24.-26.3.2005

Varhain kiirastorstaiaamuna kokoonnuimme koko remppa meille niin tutuksi tulleelle Ogelin jäähallin parkkipaikalle. Lähdimme viettämään pääsiäistä kauas pois, eli toisin sanoen treenaamaan tiiviisti kohti MM-kisoja ja hakemaan hiukan vaihtelua arkiseen harjoitteluumme jo lähestulkoon perinteeksi muodostuneelle Rantasalmen leirille! Jo aiempien kokemustemme perusteella osasimme odottaa sitä, mikä meitä oli heti vastassa leppoisalla ja pienellä Rantasalmella, niin jäähallilla kuin viehättävässä majapaikassamme Hotelli Ruusuhovissakin: rantasalmelaisten erityisen vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden ansiosta tunsimme itsemme jälleen kerran sydämellisesti tervetulleiksi ja saatoimme keskittyä koko leirin ajan harjoitteluun ja muuhun oleelliseen hyvällä mielellä tietäen, että meitä pidetään kuin kukkia kämmenellä...

Kolme päivää kestäneen leirimme aikana ehdimme kunakin päivänä treenata jäällä pariin-kolmeen otteeseen, minkä lisäksi pitkäperjantai-iltana pidettiin Suursavohallissa Rantasalmen Osuuspankin sponsoroima Jääshow, jossa meillä oli kunnia vastata pääesiintyjän roolista. Muita showssa esiintyjiä olivat Rantasalmen Urheilijoiden taitoluistelijoiden lisäksi kuopiolainen minorijoukkue Ice Fascination ja monesti aiemminkin kanssamme keikkaillut Ossi Kanervo.

Jäähallin täyden katsomon edessä pääsimme luistelusta ja esiintymisestä nauttien kartuttamaan arvokasta esiintymiskokemusta molempien kilpailuohjelmiemme osalta, mutta niiden vastapainoksi esitimme hienolle yleisöllemme muutakin. Olimme valinneet kavalkadiimme yhden seuramme kevätnäytöstä varten harjoittelemistamme numeroista, sekä virallisen näytösohjelmamme 'This is the moment'. Jääshowssa pääsivät ensi kertaa tositoimiin eli mukanamme luistelemaan myös koko kauden ajan joukkueeme harjoituksissa sparranneet neljä junnu-sennua, jotka selviytyivätkin osuudestaan aivan kertakaikkisen mainiosti.

Leirin ajankohdasta johtuen yksi sen keskeisistä teemoista oli tietysti myös pääsiäinen, mikä näkyi mm. jääshown lopuksi saamissamme suklaamunissa, järjestämissämme pääsiäismuna-arvonnoissa ja valmentajiemme vaatetuksessa (pupunkorvat)... Treenien lomassa ja iltaisin niiden jälkeen meillä oli aikaa syynätä suorituksiamme paljon videolta ja analysoida näkemäämme, ja niin saimme pureuduttua hyvin kiinni juuri niihin ohjelmiemme kohtiin, jotka vielä tarvitsevat eniten huomiota ja hiontaa. Rankkojen jäähallilla vietettyjen päivien päätteeksi pääsimme molempina iltoina nauttimaan Hotelli Ruusuhovin maukkaasta iltapalasta ja lämpimästä saunasta, jonne saatoimme kauniista huoneistamme tepastella suoraan vaikkapa talon vaaleanpunaiset tai -siniset kylpytakit päällämme... Iltaisin ennen nukkumaanmenoa aika kului kuin siivillä erilaisten kinkkisten leikkien ja tietovisailujen merkeissä.

Vaikka olimme kotimatkalla väsyneitä intensiivisen ja toiminnantäyteisen leirin ansiosta, olimme myös iloisia, koska paitsi harjoitusten ja esiintymisen osalta leiri oli kaikkien mielestä myös muuten oikein onnistunut. Onkin vain ajan kysymys, koska palaamme taas uudestaan Rantasalmen oiviin olosuhteisiin leireilemään! :)

 

Ylös