Kokoonnuimme keskiviikkopäivällä Helsingin Jäähallilla, jossa odottivat ensimmäiset viralliset kisaharjoitukset. Hallilla oli jo vilkas tunnelma ja oli jännää, kun meille niin tutuilla käytävillä viiletti luistelijoita Australiasta asti. Kotikisat ovat tuntuneet hieman epätodelliseltakin ajatukselta, mutta viimeistään tässä vaiheessa kisakutina alkoi vallata koko joukkueen. Sujuvasti menneiden harjoitusten jälkeen kapteenikolmikkomme lähtivät pressiin ja me muut läheiseen kiinalaiseen syömään. Jäähallin ulkopuolella ihailimme valtavaa kisamainoslakanaa, jossa komeili viisi syksyn promokuvauksissa ollutta joukkuelaistamme. Hyvä että ruoka ehti laskeutua, kun astelimme toisiin päivän harjoituksiin, tällä kertaa itse areenan puolelle. Samalla varmalla rutiinilla sujuivat nekin ja loppuverkan jälkeen kisabussi kuljetti meidät majoittumaan hotelliin, Mannerheimintien Scandiciin. Majoittuminen sujui harvinaisen vauhdikkaasti, sillä kaikilla oli kiire päästä viilettämään Hulluille Päiville. Onhan pieni shoppailureissu aina ulkomaillakin ”kisarutiini”, joten miksei nytkin! Turhan kauan emme kuitenkaan hyllyjä tyhjentäneet, sillä ravintola Zetorissa oli meille pöytävaraus yhdessä itävaltalaisen Sweet Mozart joukkueen kanssa. Luulimme tulevamme pelkälle illalliselle, mutta Jääskis oli järjestänyt paikan päälle kaksi yllätysvierasta. Tero Tiitu ja Mikael Järvi, salibandyn maailmanmestarit kotikisoista joulukuulta 2010, tulivat jakamaan meille kokemuksiaan kotikisojen tunnelmasta ja vinkkejä siitä, mihin kannattaa keskittyä. Saimme heidän kertomastaan paljon irti ja oli hienoa huomata, miten aivan samoja asioita käsittelemme omassa kisatilanteessamme, vaikka lajimme eivät kovin samanlaiset ole. Pian saapui Sweet Mozart paikalle ja ruoka pöytään. Perinteinen suomalainen ruoka herätti itävaltalaisissa ihastusta ja ehkä myös kummastusta. Ainakin jälkiruoasta, mustikkapiirakasta vaniljajätskillä he tuntuivat pitävän!

Torstaina aamulla meillä oli vapaa-aikaa, osa suunnisti vielä keskustaan ja osa vietti hotellilla aikaa yhdessä. Söimme lounasta hallilla ja iltapäivän treenissä areenalla teimme lyhytohjelmaa. Harjoitukset sujuivat eilisen tapaan mallikkaasti, eikä toistoja juuri tarvittu. Tullessamme bussilla takaisin hotellille, vitsailivat ulkomaalaiset joukkueet säästämme, joka oli pari päivää ollut kieltämättä toivottoman sateinen ja harmaa. Illalla oli arvonnan vuoro ja hallissa oli ripaus kisatunnelmaa eri maiden lippujen liehuessa ja Maamme-laulun kaikuessa. Parin puheen jälkeen pääsimme nauttimaan avajaisia varten tehdystä upeasta ohjelmanumerosta, jossa sadat eri-ikäiset luistelijat viilettivät jäällä joukkueittain ja kaikki yhdessä. Esitys kertoi mitä parhaiten suomalaisen muodostelmaluistelun vahvuuden: pienestä aloitetaan ja joka tasolla kehitytään. Itse arvonnassa kapteenimme nosti meille oivallisen luistelupaikan: numero 19:sta. Illalla keräilimme kisafiilistä ja söimme herkullisen aterian ravintola Mamma Rosassa, tällä kertaa jälkiruokana suussa sulavaa suklaakakkua.

Lyhyen kisa-aamuna perjantaina pukeuduimme aamupalalle italialaisiksi, oli jalkapallofania, mafiaa ja ladya. Valmistauduimme kisaharkkaan normaalisti, seurassamme videokuvaaja, joka kuvaisi meitä molemmat kisapäivät. Naureskelimme, että jo harjoituksissa oli varmaan yhtä paljon väkeä kuin tammikuun kilpailussamme Mozart Cupissa. Harjoituksista jäi itsevarma olo illan kilpailuun ja palasimme hotellille meikkaamaan ja hiuksia laittamaan. Kiinalaisen ravintolan kautta takaisin hallille, jossa oli jäädytystauko ja käytävät vilisivät tuttuja ihmisiä ja saimme viime hetken tsempit faneiltamme. Kun kilpailu taas jatkui, maistimme katsomossa hetken hallin tunnelmaa etukäteen. Siinä olikin kaikille vähän maistelemista, kukaan tuskin oli osannut kuvitella, miltä yleisömäärä todella tuntuisi. Varsinkin sellainen yleisö, joka kannusti Veikkaus-läpsyttimillä häntäpäänkin joukkueita niin, että pauhu oli korviahuumaava. Siinä istuimme jonkin aikaa, kannustimme mukana ja ihmettelimme. Pian piti kuitenkin koota ajatukset ja keskittyä itse asiaan. Kisaverkan tutut rutiinit palauttivat maan pinnalle ja liikaa energiaa pystyi purkamaan spurtteihin ja huutamiseen. Kopissa oli rauhallinen, mutta latautunut tunnelma. Menimme odottamaan jäälle pääsyä tovin aiemmin kuin tavallisissa kilpailuissa, jotta kaikki ehtivät vielä koota ajatuksiaan. ”Atoron lailla, Atoron aikaan”, huusimme ja astuimme jäälle. Halli tuntui olevan yhtä Suomen lippua ja nyt jos milloin täytyi pitää mielessä vain oma joukkue. Keskittyneessä olotilassa huutokin vaimeni etäiseksi taustameluksi, kun ohjelma alkoi. Vahvaa lyhytohjelmaa oli upeaa tulkita kannustuksessa ja ilmeet olivat ehkä tavallisia harjoituksia räväkämpiä. Muuten teimme sen, mitä pitikin, eli tavallisen harkkasuorituksen. Tunne ohjelman jälkeen oli huumaavaa, jopa helpottunut: me onnistuimme tällaisen yleisön edessä! Pisteiden jälkeen tunteet vaihtuivat ristiriitaisiksi, kun sijoituimme toisiksi. Onneksi vielä jäljellä olevat joukkueet jäivät taaksemme ja ripustimme illalla pienet hopeamitalit kaulaamme. Meille arpoutui vapaaohjelma kuuman ryhmän ensimmäinen luistelupaikka. Hotellilla teimme tutut muistutus- ja tsemppipiirit seuraavaan päivään ja oli selvää, että vapaaohjelmaan lähdettäisiin samalla lailla taistelemaan kuin tänään.

Lauantaina oli mukavaa herätä vihdoin auringon paisteeseen. Tänään aamupalalle saapui joukko merirosvoja. Päivän kulku oli eilisen kaltainen, kisaharkkaan, joka oli hyvä, hotellille valmistautumaan, samaa kiinalaista ja hallille. Jos katsomo oli eilen ollut täysi, nyt se oli täpötäysi. Katsoimme jälleen pari joukkuetta ja siirryimme verkkaamaan. Viimeisen kerran huusimme tämän kauden joukkueella: ”we are number one, not two, not three, not four…” ja koppi numero 7 kutsui. Koppi oli meille tutuista tutuin, sillä samassa olimme olleet lukuisat mm-kisoja edeltävät tehopäivät. Tehtyämme mielikuvan ja saatuamme Jääskikseltä viimeisen tsempin, siirryimme odottamaan jäälle pääsyä. Meneillään oli jäädytystauko ja yleisö tanssi musiikin tahtiin. Ei voinut taas kuin ihmetellä suurta massaa, mutta jäälle oli ehkä aavistuksen helpompi astua, kun tilanne oli jo tuttu. Hetken ennen vapaaohjelmamme musiikin alkua, tuli pieni hiljainen hetki ja sitten lähdimme liukumaan koskemattomalla jäällä. Koko ohjelma kulki yhtenäisesti, virheettömästi läpi ja me nautimme. Mikä energia virtasi ohjelman loppuasennossa oli ja mikä tunne kun kokoonnuimme suureen halaukseen. Ilon rinnalle tuli pian jännitys, kun odotimme kiss and cry:ssa pisteitä ja varsinkin sen jälkeen, kun koko kuuma ryhmä oli vielä edessä. Kummastelimme hetken yhden pisteen vähennystämme ja osa siirtyi koppiin odottamaan, osa jäi katsomaan muita joukkueita. Piinaavaan puolituntisen jälkeen lopputulos selvisi ja se oli hopeaa niin vapaaohjelmasta kuin lopputuloksissa. Kauan emme ehtineet tulosta käsitellä, kun palkintojenjako alkoi. Kyyneleitä oli vaikea pidätellä. Totta kai tulos hieman harmitti, sillä tavoitteemme ei täyttynyt. Mutta ennen kaikkea koko kilpailun tunnelataus purkautui. Hotelli oli varattu meille vielä yhdeksi yöksi, joten saimme olla yhdessä, jakaa kisakrääsää, jutella kilpailuista ja tulevasta kaudesta. Sunnuntaiaamuna aamiaisen jälkeen oli aika palata kotiin, joka oli harvinaisen lähellä.

Kotikisat olivat unohtumaton ja ainutlaatuinen kokemus. Onneksi muistoissa voi palata Helsingin Jäähalliin, upean yleisön eteen ja elää hetkiä uudestaan.  Teimme molempina kisapäivinä onnistuneet suoritukset, joten täytyy olla tyytyväinen. Upeaa yleisöä ei voi tarpeeksi ylistää, siksi kisa oli niin unohtumaton. Kiitos siis kannustuksesta ja kehuista jälkeenpäin, merkitsee paljon, että olemme voineet tarjota teille elämyksiä. Uuteen kauteen on jo lähdetty ja Jääskiksen sanoin tavoite on olla piirun verran parempi!