MIU:n matka Rouenin MM-kisoihin

Kun vuoden 2002 SM-kisat oli kisattu ja MM-kisapaikka varmistettu, alkoi ahkera uurastus kauden päätavoitteen saavuttamiseksi. Joukkue Finland 1 tahtoi olla maailman paras. Seuran kevätnäytös tarjosi hetken hengähdysrauhan ennen viimeistä rutistusta. Suuri määrä harjoituksia antoi niin lyhyt- kuin vapaaohjelmallekin varmuutta ja itsevarma joukkue oli valmis taistoon.

Viimein tiistaina 9.4.2002 koitti lähtö. 24 iloista tyttöä, joukkueenjohtaja, kaksi huoltajaa, kaksi valmentajaa ja maskotti tapasivat aamupäivästä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Normaaleiden lähtörutiinien, tax-free-shoppailuiden ja Pepsi Max- varastojen täytön jälkeen pakattiin vetolaukut koneeseen ja matka kohti Ranskaa saattoi alkaa. Pian kone täyttyi puheen sorinasta, naurusta sekä Jasmin Mäntylän Bumtsi Bum- imitaatiosta. Säälin ehkä hieman kanssamatkustajia, kun epävireiset "Kotimaa kun taakse jäi" -laulelmat singahtivat ilmoille, mutta tätä joukkuetta on vaikea saada vaikenemaan, kun se kerran jutun aloittaa. Ranskan päässä matkalaukkujen saaminen otti oman aikansa; onneksi kaikki olivat valmistautuneet siihen, että kyseessä oli Ranska, ei yhtä hektinen maa kuin Suomi. Bussimatka Roueniin sujui hieman raukeissa tunnelmissa. Illan ohjelmaan kuului vielä majoittuminen hotelliin, joka hieman ankeasta olomuodostaan huolimatta osoittautui toimivaksi. Enää tarvittiin ruokaa ja palaveri seuraavaa päivää varten.

Keskiviikkona oli ohjelmassa kaksi 20 minuutin epävirallista kisaharjoitusta. Ensimmäinen periodi pienellä harjoitusjäällä yllätti odotukset. Kerrankin säästyttiin matkustamisen jälkeiseltä floppiharjoitukselta. Parin tunnin tauon aikana kerkesimme katsella kilpakumppaneitamme ja tavata oman vaihto-oppilas Anna-Leenamme Aloueteista. Toinen harjoitus kisajäällä loi ensimakua tulevasta. Katsomoa täyttivät muiden maiden edustusjoukkueet ja vapaaohjelmaa olikin mukava harjoittaa kun huomasi yleisön elävän nyt jo tunnelmassa.

Illalla oli ohjelmassa omilta pikku faneilta saamiemme sinisten sydäntyynyjen koristelu. Kangasväreillä kirjailtiin pintaan mitä erilaisin variaatioin Suomen lippuja, joukkueen nimeä jne. Kommelluksitta siitäkään ei selvitty, mutta onneksi märkä väri lähti pois vedellä!

Torstai oli toinen harjoituspäivä. Jälleen kerran veryteltiin ulkona kauniissa Ranskan kevätsäässä. Tunnelma oli leppoisa ja ensimmäinen harjoitusjää kului vapaan parissa. Vaikka jään pieni koko rajoitti ohjelman tekemisen hyvin pieniin pätkiin, saimme kuitenkin tuntumaa jäähän. Jälleen vietettiin muutama tunti jäähallilla ja evästäen valmistauduttiin toiseen harjoitukseen.

Kisa-areenalla tehtiin lyhytohjelmaa ja lopuksi nautittiin Leijonakuninkaan Hakuna Matata- kappaleen tahdissa. Seuraava koitos olisikin jo virallinen lyhyen kisaharkka. Torstai-iltana oli edessä vielä arvonta. Jälkikäteen ehkä koko kisojen jännittävin hetki. Arvonnassa joukkueet kuulutettiin saliin yksitellen ja virallisten puheenvuorojen jälkeen päästiin arpomaan. Luistelupaikka 14. ei olisi paremmin pystynyt täyttämään toiveitamme. Pienten purtavapöytien kautta matkasimme takaisin hotelliin ja valmistautumaan kohti seuraavaa päivää ja lyhyen kisaa. Lyhyen muistutuspiiri sekä tsemppipiiri ja kisarentoutus nostattivat pienen jännityksen tunteen. Mutta kaikki tiesivät mitä huominen toisi tullessaan: puhdas lyhyt-ohjelma oli ainut vaihtoehto. Vaikka lyhytohjelma ei ollut sujunut koko kautena, meille ei syntynyt suurempia kisapaineita. Ensin kisaharjoitus sujui rutiinilla ja selvisimme ainoastaan yhdellä kokonaisella. Harjoituksen jälkeen suuntasimme hotellille nukkumaan päikkäreitä ja meikkaamaan. Vielä ennen kisaan lähtöä kävimme syömässä päivittäisen pasta-annoksemme. Joukkueesta ainoastaan 3 ihmistä osallistui avajaisiin kun loppujoukkue valmistautui suoritukseen hotellilla. Kun viimein pääsimme jäähallille haimme tunnelmaa katsomalla muutaman kilpakumppanien ohjelman. Lähetimme myös tulitikkulaatikkolaivojemme mukana suurimmat pelkomme Seineä pitkin pois ulottuviltamme.

Sitten vain itse verkkaamaan ja koppiin. Kun koppikeskittymiset oli tehty syntyi vielä pieni ongelma: yhden tytön puvun vetoketju ei toiminut. Ei auttanut muu kuin ommella koko selkämys kiinni. Jäälle meno tapahtui hyvillä mielin ja jännitystä oli ilmassa tuskin ollenkaan. Itse kisaohjelmaan täytyy olla tyytyväinen. Suuremmilta mokilta vältyttiin ja lopussa tunnelma oli vapautunut. Viimeinkin oikeaan paikkaan "puhdas" lyhytohjelma. Jälkeenpäin on naurettu valmentajan kommentteja blokin aikana. Kuinkahan monta kertaa tuli sanottua "tilaa"? Tulosten selvittyä saimme pienet hopeamitalit ja arvonnan tuloksena 20. luistelupaikan. Tunnelma oli korkea, mutta onneksi pysyimme maanpinnalla, sillä edessä oli toinen ja ratkaiseva kisapäivä.

Lauantaina jokainen tiesi herätessään mitkä olivat mahdollisuudet. Pääasia oli kuitenkin tehdä hyvä vapaaohjelma. Normaali kisapäivärutiini toistui. Ensin harjoitus, joka jälleen kerran meni hyvin. Välissä meikkasimme ja lopulta lähdimme syömään. Jälleen saavuttuamme jäähallille katsoimme muutaman ohjelman, kannustimme ja siirsimme ajatuksia pian koittavaan. Verytellessä kasvoi kisatunnelma kattoon ja koko joukkue odotti pääsyä jäälle tekemään Draculaa. Kisakeskittymisen jälkeen lähti kopista hieman haikea, verenhimoinen joukkue. Olisihan tuleva ohjelma se viimeinen. Tunnelma jään puolella oi loistava ja jännittämättä sen enempää teimme hyvän vapaan. Pieni kompurointi alussa, mutta muuten varma ja onnistunut suoritus. Jäältä tullessamme alkoivat pitkät minuutit. Olimme kuulleet ruotsalaisten pisteet ja tiesimme että edellä oli tilaa. Pisteet olivatkin hyvät, peräti 7 kertaa 5.9 esittämisestä. Saimme melkein heti kuulla että ohitimme Team Surprisen ja kiljunta alkoi ennen kuin pääsimme koppikäytävään. Osa itki, toiset olivat shokissa. Enää täytyi toivoa ettei kukaan yllä meidän edelle. Kopissa jännitimme muita ja vaikka meille sanottiin että voititte, emme suostuneet uskomaan ennen kuin näkisimme tuloksen virallisena screeniltä.

Palkintojen jakoonkaan mennessä ei pysynyt uskomaan että olimme nyt maailman parhaita. Kuitenkin kultainen palmunlehtimitali kaulassa ja keskelle kansallislaulun saattelemana nouseva Suomen lippu nostattivat esiin kyyneleet. Todellisuudessa ei pystytty tajuamaan tilannetta. Virallisuuksien jälkeen pääsimme hotelliin juhlimaan voittoa omien kannustusjoukkojemme kanssa. Onnitteluja sateli joka paikasta. Ei voinut muuta kuin nauttia ja olla ylpeä joukkueesta. Joukkueena voitimme ja hyvä yhteishenki oli kantava voimamme. Todellisen voiton arvon huomaa vasta myöhemmin mutta muistona Rouen 2002 MM-kilpailut ovat säteilevä valopilkku. Voittoon pyrkivät kaikki, mutta vain yksi sen saavuttaa. Me teimme sen emmekä helposti siitä luovu!

S.K.