| MIU rantasalmella 2005 |
MIU RANTASALMELLA 29.-31.12.2005Leirillä jälleenOli mukavaa päästä joululomalla muutamaksi päiväksi harjoittelemaan vaihteen vuoksi kauas pois enemmän tai vähemmän loskaiselta pääkaupunkiseudulta, ja keskittymään rauhassa ohjelmien viime hetken hiontaan ennen toisia valintakilpailuja. Saapuessamme Rantasalmelle meitä tervehtivät aina niin ystävällisten ihmisten ja henkilökunnan lisäksi myös valkeaa lunta notkuvat kuusten oksat ja kirpeä pakkanen! Viime vierailustammekin tuntui kuluneen jo hyvä tovi, mutta SuurSavohalli loistavine jäineen ja ihana, viihtyisä Hotelli Ruusuhovi tuntuivat äkkiä taas todella kotoisilta. Jäätä, jäätä ja jäätäLeirin aikana keskityimme nimenomaan jääharjoitteluun. Saimme käyttöömme loistavasti jäätä - jopa siinä määrin, että varpaat taisivat jollakin hetkellä jo menettää tuntonsa... (mutta onneksi kopin lämpö sulatti jääkalikat treenien päätyttyä pikimmiten!) Harjoittelimme molempia ohjelmia, kävimme niiden osia ja pätkiä läpi tarkennetusti, ja tauoilla ja iltaisin kokoonnuimme sitten viettämään laatuhetkiä TV:n ääreen, eli katsomaan suorituksiamme videolta. Kilpailuohjelmien lisäksi Rantasalmen tapailtiin askeleita myös uuden näytösohjelmamme musiikkiin, Geir Rönningin 'Victory':yn, jonka bonasimme itse asiassa viime elokuussa värjötellessämme Helsingin Olympiastadionilla yleisurheilun mm-kisojen avajaisissa kaatosateessa monien muiden kohtalotoverijoukkueiden kanssa... :) Uuden vuoden showUudenvuoden aatonaattona eli perjantaina oli jälleen aika perinteisen Rantasalmen Osuuspankki -jääshown, jossa joukkueemme hoiti pääesiintyjän virkaa jo neljättä kertaa. SuurSavohallin ääriään myöten täyteen keränneessä showssa esiintyivät kanssamme seuratoverimme, juniorien Suomen mestari Samuli Tyyskä, Kuopion luisteluseuran juniorijoukkue Ice Fusion ja juniori Emmi Hakokivi, sekä Viron edustuspariluistelupari Diana Rennik - Aleksei Saks. Shown alkuun esittelimme lyhyesti muodostelmaluistelun kuvioita, minkä lisäksi esitimme molemmat ohjelmamme sekä näytösohjelmamme. Jälleen kerran kokemus oli meidän puolestamme mahtava tarjoten meille taas ainutkertaisen tilaisuuden kartuttaa esiintymiskokemustamme ja -rutiiniamme. Toivomme, että myös yleisö sai nauttia kaikesta näkemästään! Uuden vuoden taikoja ja muuta hölmöilyä...?!Leirin ajankohta oli oivallinen, vuoden 2005 viimeiset päivät, sillä sen ansiosta (varjolla?) saatoimme toimittaa kaikenlaista enemmän tai vähemmän hauskaa ja hassua leirimme aikana. Jäähallilla meitä tuijottivat seinältä koppimme ulkopuolella 29 tutut kasvot, mutta eivät tältä vuosituhannelta. Kyseessä olivat seinälle liimatut miulaisten nimettömät vauva- tai lapsikuvat, ja salapoliisimissiona oli selvittää kuka missäkin potretissa poseerasi. Ruusuhovin hoivissa nautimme saunomisesta, ja kapteenien organisoimaa ohjelmaakaan ei uupunut: illan pimeydessä Ruusuhovin pihalle ilmestyi draaman ja esiintymistaitojemme avulla mitä hienoimpia lumiveistoksia, lumikaivantoja ja - märkä joukkue! Uudenvuoden aattona, vuoden viimeisten harjoitusten päätteeksi hallista sammutettiin valot, ja hämärässä saimme viilettää jäällä tähtisädetikkujen loisteessa fiilistellen... Toivotettuamme uuden vuoden tervetulleeksi jäältä käsin, jätimme Rantasalmen ja lähdimme kohti kotia, takanamme jälleen onnistunut leiri ja edessämme vuosi 2006 uusine haasteineen! |