FB link

Synchronized Skating.

HL:n kevätnäytös 2005

HL:n kevätnäytös 2005 Maailman ympäri 80 päivässä

Aloitimme näytösharjoittelun joiltain osin jo ennen SM-kisoja. Suurta preeriakohtausta, jossa olivat mukana niin minorit, noviisit, juniorit kuin me senioritkin, alettiin harjoitella hyvissä ajoin, sillä junnujen SM-kisojen jälkeinen aika menisi suurelta osin omissa harjoituksissa ja Junior World Challenge Cupissa Sveitsissä, ja noviiseilla minoreilla olisi omat loppukilpailunsa. Mimmi -kaktusten, novu -hevosten, junnu -cowboyden ja meidän inkkareiden sävelet soivat loistavasti yhteen jo ensimmäisissä yhteisharjoituksissa, jossa saimme ohjelman jo lähestulkoon valmiiksi! Ohjelmasta syntyi hauska huumorikohtaus näytökseemme!

Myös Idän pikajunan raamit ja rakenteet saatiin kasaan ennen SM-kisoja. Tälle ohjelmalle ei kuitenkaan vielä suotu kovinkaan paljon ajatuksia. Kisojen jälkeen juna jälleen käynnistettiin ja näytöksessä se kulkikin jo tasaisesti.

Saimme Anulta suuren luottamuslauseen, kun saimme kuulla, että saisimme tehdä tuli/papisto -ohjelman aivan keskenämme. Olimme hyvin innoissamme, ja ajatus alkoikin heti inspiroida meitä ja tuottaa paljon sekä toteutuskelpoisia että vähemmän toteutuskelpoisia ideoita. Ohjelman suunnittelussa oli paljon haastetta. Miten sovittaa ohjelmamme yhteen Elina Kettusen esittämän intialaistytön ohjelman kanssa toimivaksi yhteisohjelmaksi? Tuli kuoriutuisi kesken ohjelman papistokaapujen alta ja kaavut jäisivät keskelle kenttää, joten miten tuliohjelma tulisi rakentaa? Selvitimme kuitenkin haasteet yhdessä, ratkaisimme ongelmat ja saimme aikaan näytösohjelman, jota oli erityisen hauska tehdä näytöksessä juuri sen takia, että se oli aivan oma.

Viimeinen näytös maanantaina on perinteisesti ollut näytös, jossa hassutellaan ja tehdään kaikenlaisia asioita, joita ei ole ennalta suunniteltu näytökseen. Tänä vuonna Idän pikajuna sai maalareista matkustajia ja Suomen lipun keulaansa, papisto sai mukaansa junnuluistelijan harkkapuvussa, dramaattinen tuli sai intialaisen makkaranpaistajan, ja inkkarit keksivät pienen lisän koreografiaan.

Näytöksessä on parasta yhdessä tekemisen fiilis. Koko seura antaa panoksensa luistelukoulusta yksinluistelun kilparyhmiin ja aikuismuodostelmaan saakka. Kopissa ollaan yhdessä yksinluistelijoiden kanssa, kuunnellaan musiikkia, syödään PALJON kakkuja ja tavataan pienempiä luistelijoita. Se on se hetki kaudesta, jolloin tuuletetaan ajatuksia ja kroppaa ennen viimeistä rutistusta MM-kisoihin.

 

Ylös