Marigold IceUnity

SM-seniori muodostelmaluistelujoukkue – Helsingin Luistelijat ry

2016-2017

marigold-iceunity-16-17-free-teamcoaches
Takarivi (vasemalta): Ida Rauhala, Camilla Sundgren, Sara Vierelä, Ria Lyttinen, Eira Hiltunen, Ina Ekholm. 3. rivi: Valmentaja Tiina Turunen, Tiia Aromäki, Sara Kekäläinen, Saara Shephard, Tiina Poranen, Anni Kaiku, vastuuvalmentaja Anu Oksanen. 2. rivi: Ainoliina Aho, Miitta Paajanen, Marika Leutola (C), Roosa Nyqvist, Eveliina Paasonen (A), Tiina Juhola (A). Eturivi: Sofie Ahti, Inka Nyblom, Emilia Valkeinen, Roosa Rokkanen, Nina Arisalo

Suomen menestyneimmässä muodostelmaluistelujoukkueessa luistelee tällä kaudella 22 tyttöä. Tälle kaudelle riveihimme liittyi kolme uutta luistelijaa: kaikki omaista junioreistamme. Joukkueemme lähtee uuteen kauteen kevään ja kesän aikana vahvasti yhteen hioutuneena ja katsoen rohkeasti eteenpäin kohti tavoitteita. Pyrimme joka vuosi tuomaan tekemiseemme jotakin uutta, vanhoja perinteitä unohtamatta. Joukkueestamme huokuu Marigoldille tuttu urheilullisuus ja rehti tekemisen meininki. Joukkueemme positiivinen ja energinen asenne auttaa meitä jaksamaan tiukankin paikan tullen. Anu-valkkumme loistavan jäävalmennuksen, kunto-, baletti- ja tanssivalmentajien tiukkojen treenien sekä oman tinkimättömän harjoittelumme tuloksena olemme onnistuneet säilyttämään luistelussamme ja ohjelmissamme kaikki ne tutut tekijät, joista MIU maailmalla tunnetaan. Loistavasti musiikkiin sopivat koreografiamme, eläytymis- ja esittämiskykymme, ohjelmistamme löytyvät uudet ja välillä uhkarohkeatkin liikkeet sekä katsomoon asti välittyvä luistelusta nauttiminen ovat asioita, joista olemme saaneet eniten kiitosta niin tuomareilta kuin kanssakilpailijoiltakin, niin Euroopasta kuin Atlantinkin takaa.

Kuuluminen maailmanmestaruuksia ja muita kansainvälisiä voittoja niittäneeseen, 13-kertaiseen Suomenmestarijoukkueeseen on meille suuri kunnia-asia. Minne ikinä menemmekin, me kaikki kannamme ylpeydellä joukkueemme nimeä. Tahdomme kuitenkin säilyttää myös tarvittavan nöyryyden kaikessa, mitä teemme. Jokainen kausi aloitetaan puhtaalta pöydältä, pohditaan yhteisiä kehittämiskohteita ja sitä, millä asetettuihin tavoitteisiin päästään. Harjoittelemme ammattimaisesti ja hyvällä asenteella, ja olemme tottuneet ottamaan vastaan myös erilaisia kommentteja niin asiantuntijoilta kuin yleisöltäkin – rakentava kritiikki on väline, jonka avulla kehitymme yhä paremmiksi ja saavutamme yhä enemmän. Sekä kotimaassa että ulkomaisilla kilpakentillä tähtäämme luonnollisesti parhaisiin mahdollisiin suorituksiin ja sitä kautta voittoihin, mutta meille on tärkeää myös häviön hetkellä pysytellä nöyrinä, kestää epäonnistumiset ja oppia niistä.

Saavuttamamme tulokset puhuvat jo puolestaan: tämä joukkue tulee keskenään toimeen loistavasti. Jollakulla on särmikkäämpi luonne, toisella ilmiömäinen kyky tsempata joukkuetovereita, ja kolmas ei hermostu ikinä. Kaikilla meillä on myös omanlainen luisteluhistoriamme, joten kahta samanlaista MIUlaista et riveistämme löydä. Yhdessä vietetyt sadat harjoitustunnit, talvinen arki ja epäonnistumiset, mutta toisaalta hauskat illanvietot, ainutkertaiset muistot kilpailumatkoilta, yhteisten tavoitteiden eteen tehty työ sekä ihanat onnistumisten hetket hiovat joukkuehenkeämme yhä mahtavammaksi. MIU ei olisi juuri MIU ilman jokaisen omaa, kullanarvoista persoonaa, sitoutumista joukkueeseemme ja lajiin, sekä halua kehittyä ja menestyä yhdessä.

Koska MIUlaiset ahkeroivat luistelun lisäksi myös koulun penkillä tai töiden parissa, ei ylimääräistä aikaa harjoitusten, koulutehtävien ja töiden lomaan liiemmin jää. Kilpailujen ja leirien ansiosta muutenkin täyttä kalenteriamme värittävät lisäksi monenlaiset sponsoritilaisuudet, esiintymiset ja työtehtävät, joita kauden aikana urakoimme. Tältä porukalta ei kuitenkaan totisesti puutu huumoria eikä luovaa hulluutta, joita löytyy totisemmisakin paikoissa sopiva ripaus takataskusta. Niillä selviämme yhdessä aina syksyn pimeimmästä ajasta ja kauden tiukimmista paikoista kunnialla.

Lyhytohjelma: “Matadorit”

_d3a1269-edit

Olet valmis kohtaamaan vastustajan. Suoristat kauluksesi. Punainen viitta lepää käsivarsillasi. Astuessasi areenalle maa tärisee yleisön pauhatessa. Mutta sinä olet täysin tyyni. Viitan hulmautuksella kerrot olevasi valmis tanssimaan kuoleman kanssa. Areenan ovi kolahtaa, vastustajasi on saapunut. Ärsytetty ja voimakas härkä lähestyy. Katseet kohtaavat. Molemmat tietävät, kumpi poistuu areenalta voittajana.

Vapaaohjelma: “Suomi 100”

_d3a7373-edit

Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden.
Sibeliuksen siivittämänä kerromme Suomen taipaleesta sorrosta itsenäisyyteen. Tarinan siitä, kuinka Suomen itsenäistyi. Luistelemme ohjelmamme kansallis-säveltäjämme Jean Sibeliuksen musiikkiin, ja kunnioitamme niitä, jotka auttoivat Suomea saavuttamaan sen, mitä se tänään on. Käymme läpi niitä monia tunteita, joita kansamme on tuntenut 100 vuoden aikana; sortoa, ylpeyttä ja lopulta iloa vapaudesta. Ohjelman lopussa seisomme ylpeydellä heidän puolestaan, jotka ovat taistelleet tämän maan puolesta. Tämä on kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle; sen itsenäisyyttä juhlistaen.

♫ Oi nouse, Suomi, nosta korkealle pääs seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle sä että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sä sorron alle, on aamus alkanut, synnyinmaa… ♫