Marigold IceUnity

SM-seniori muodostelmaluistelujoukkue – Helsingin Luistelijat ry

2008-2009

MIU0809
Katri Aalto, Henni Aaltonen, Satu Andersson (A), Saga Hägglund, Milla Kallijärvi (C), Anna Karjalainen, Jenniina Kortelainen, Satu Laitinen, Henriika Lassinharju, Salla Laukkanen, Pilvi Lipiäinen, Hanna Lohva, Pihla Melander (A), Tiina Pesonen, Saana Pihlasviita, Ella Rauhala, Kerttu Ruuska, Sara Salmikivi, Laura Samuelsson, Jenika Timonen, Jasmiina Tuohilampi, Tuuli-Maaria Tuomala, Tiina Turunen, Mari Valkonen, Sara Vedenoja (harjoituspaikalla)

Suomen menestyneimmässä muodostelmaluistelujoukkueessa luistelee tällä hetkellä 25 tyttöä. Tälle kaudelle riveihimme liittyi seitsemän uutta vahvistusta. Joukkueestamme huokuu Marigoldille tuttu urheilullisuus ja rehti tekemisen meininki. Joukkueemme positiivinen ja energinen asenne auttaa meitä jaksamaan tiukankin paikan tullen. Anu- ja Kata-valkkujemme loistavan jäävalmennuksen, Ellun tiukan kuntotreenin, sekä oman tinkimättömän harjoittelumme tuloksena olemme onnistuneet säilyttämään luistelussamme ja ohjelmissamme kaikki ne tutut tekijät, joista MIU maailmalla tunnetaan. Loistavasti musiikkiin sopivat koreografiamme, eläytymis- ja esittämiskykymme, ohjelmistamme löytyvät uudet ja välillä uhkarohkeatkin liikkeet sekä katsomoon asti välittyvä luistelusta nauttiminen ovat asioita, joista olemme saaneet eniten kiitosta niin tuomareilta kuin kanssakilpailijoiltakin, niin Euroopasta kuin Atlantinkin takaa.

Kuuluminen maailmanmestaruuksia ja muita kansainvälisiä voittoja niittäneeseen, kymmenkertaiseen Suomenmestarijoukkueeseen on meille suuri kunnia-asia. Minne ikinä menemmekin, me kaikki kannamme ylpeydellä joukkueemme nimeä. Tahdomme kuitenkin säilyttää myös tarvittavan nöyryyden kaikessa, mitä teemme. Harjoittelemme ammattimaisesti ja hyvällä asenteella, ja olemme tottuneet ottamaan vastaan myös erilaisia kommentteja niin asiantuntijoilta kuin yleisöltäkin – rakentava kritiikki on parhaimmillaan väline, jonka avulla kehitymme yhä paremmiksi ja saavutamme yhä enemmän. Sekä kotimaassa että ulkomaisilla kilpakentillä tähtäämme luonnollisesti parhaisiin mahdollisiin suorituksiin ja sitä kautta voittoihin, mutta meille on tärkeää myös häviön hetkellä pysytellä nöyrinä ja kestää epäonnistumiset.

Saavuttamamme tuloksetkin puhuvat jo puolestaan: tämä joukkue tulee keskenään toimeen loistavasti. Jollakulla on särmikkäämpi luonne, toisella ilmiömäinen kyky tsempata joukkuetovereita, ja kolmas ei hermostu ikinä. Kaikilla meillä on myös omanlainen luisteluhistoriamme, joten kahta samanlaista MIUlaista et riveistämme löydä. Yhdessä vietetyt sadat harjoitustunnit, talvinen arki ja epäonnistumiset, mutta toisaalta vaikkapa hauskat illanvietot, ainutkertaiset muistot kilpailumatkoilta, yhteisten tavoitteiden eteen tehty työ sekä ihanat onnistumisten hetket hiovat joukkuehenkeämme yhä mahtavammaksi. MIU ei olisi juuri MIU ilman jokaisen omaa, kullanarvoista persoonaa, sitoutumista omaan joukkueeseen ja lajiin, sekä jokaisen halua kehittyä ja menestyä yhdessä.

Koska MIU:laiset ahkeroivat luistelun lisäksi myös koulun penkillä tai töiden parissa, ei ylimääräistä aikaa harjoitusten, koulutehtävien ja töiden lomaan liiemmälti jää. Kilpailujen ja leirien ansiosta muutenkin täyttä kalenteriamme värittävät lisäksi monenlaiset sponsoritilaisuudet, esiintymiset ja työtehtävät, joita kauden aikana urakoimme. Tältä porukalta ei kuitenkaan totisesti tunnu puuttuvan huumoria eikä luovaa hulluutta, joten hieman totisemmassakin paikassa takataskusta löytyy yleensä sopiva ripaus molempia. Niillä selviämme yhdessä aina syksyn pimeimmästä ajasta ja kauden tiukimmistakin paikoista kunnialla.

Lyhytohjelma

Short2008_2009
Lyhytohjelma: “Radiomusiikkia- Radio classic with a twist”
Tämä uudistettu radioklassikko vei meidät takaisin 80-luvun kepeisiin tunnelmiin. Laulajina ei tällä kertaa kuitenkaan olleet kappaleen alkuperäiset esittäjät eikä tästä kappaleesta itse asiassa löytynyt yhtään musikaalista instrumenttia.

Tämä a cappella, eli soitinsäestyksetöntä laulumusiikkia oleva kappale ikään kuin soittaa myös instrumenttiosiot ihmisäänillä. Ensimmäistä kertaa muodostelmaluistelussa kuultiin tällä tavoin esitetty ohjelmamusiikki. Brittiläisen rock-yhtye Queenin vuonna 1984 levyttämä klassikko-kappale Radio Ga Ga eli leikkisästi “Radiomusiikkia- Radio classic with a twist”.

Vapaaohjelma

Free2008_2009

Vapaaohjelma: ”Pandoran Lipas- suomalaisin sävelin”
On lipas, jota ei saisi avata. Kaunis Pandora ei kuitenkaan mahda uteliaisuudelleen mitään ja hän raottaa lippaan kantta. Pahuus leviää maailmaan. Pelästynyt Pandora läimäyttää kannen kiinni, mutta vahinko on jo ehtinyt tapahtua. Kaikki ihmiskunnan pahuudet ja maailman vitsaukset ovat päässeet lippaasta ulos. Pandora yrittää korjata tilannetta. Samalla kun hän avaa lippaan sulloakseen pahuutta takaisin, lippaan pohjalle jäänyt toivo singahtaa maailmaan. Vaikka pahuus ei täysin kadonnutkaan maailmasta, tärkeintä on, että toivo vapautui ja jäi pysyvästi ihmisten elämään.

Vapaaohjelmamme luisteltiin kaudella 2008-2009 kotimaisen Nightwish -yhtyeen kauniiseen kappaleeseen: The Poet and The Pendulum. Meillä oli ilo ja kunnia tavata säveltäjä Tuomas Holopainen henkilökohtaisesti. Tuomakselta saamamme upea palaute siivitti ohjelman sen parhaimpaan loistoon vahvoine tulkintoineen.

Muita tapahtumia

Urheilumuseon_vitriini_thb

“100 VUOTTA LUISTIMILLA” Suomen Urheilumuseossa 6.11.2008-1.2.2009 on Suomen Taitoluisteluliiton ja Suomen Luisteluliiton yhteinen 100-vuotisnäyttely. Näyttely on katsaus molempien liittojen kilpa- ja huippu-urheiluun sekä erityyppiseen harrastamiseen. Näyttelyssä on nähtävillä vanhoja ja uusia luisteluasuja, palkintoja sekä luistimia. Muodostelmaluistelu on saanut oman vitriininsä, jossa pääosassa on Marigold IceUnityn MM-mitaleita ja asuja.

0809-miusydan

Valmentajat ja joukkueen johto

Päävalmentaja ja koreografi: Anu Oksanen
Apuvalmentaja: Katariina Rundberg
Tanssiopettajat: Jari Saarelainen, Pirjo Kuha, Peter Pihlström
Punttisalivalmentaja: Elina Kuosa
Jojotiimi: Marita Kokko, Anneli Lohva, Arja Ala-Kivimäki