| Finlandia Cup 2008 |
Finlandia Cup, Länsiauto Areena 11.-12.1.2008ÂLeireilyn ja esiintymisten jälkeen oli taas aika astua kilpa-areenalle. Kansainvälinen Finlandia Cup-kilpailu käytiin tänä vuonna vain suomalaisten joukkueiden kesken ja oli näin sekä junioreille että senioreille jo kauden kolmas valintakilpailu arvokisaedustuksia ajatellen. Jälleen hyvällä fiiliksellä astelimme jäälle. Tunsimme kehittyneen 2. valinnoista ja halusimme näyttää sen tuomareille ja yleisölle. Lyhytohjelman pienestä kaatumisesta huolimatta olimme lyhytohjelman ykkösiä! Fiilis oli loistava ja antoi lisää itseluottamusta vapaaohjelmaa varten. ÂNyt oli meidän vuoromme voittaa. Niin lähellä se oli jo 2. valinnoissa Joensuussa. Täynnä itseluottamusta astelimme jäälle esittämään ihanan vapaaohjelmamme. Ohjelma oli täynnä luistelun nautintoa ja näyttämisen halua. Kuitenkaan se ei aivan riittänyt voittoon. Jäimme vain reilun pisteen erolla hopealle. Tästä jälleen sisuuntuneena oli aika siirtää katseet kohti tulevaa. Euroopan areenat odottivat. |