MIU:n Eurooppa-kiertue 31.1.-12.2.2007:
Helsinki-Pariisi-Rouen-Pariisi-Milano-Helsinki

Tällä kaudella parhaiten kalenteriimme sopivat kv-kilpailut olivat Rouenin French Cup ja Milanon Spring Cup. Koska kisat käytiin peräkkäisinä viikonloppuina ja naapurimaissa, oli taas kerran aika toteuttaa tuo aiempinakin vuosina melko rankaksi mutta aina niin perin hauskaksi ja kokemusrikkaaksi todettu Eurooppa-kiertue!

Keskiviikko 31.1. Kotiutuminen Roueniin
Matkamme alkoi tammikuun viimeisenä päivänä, jolloin lensimme samalla koneella Joensuun Les Miraclesien kanssa Ranskaan. Sekä lento Pariisiin että bussimatka sieltä kisakaupunkiin sujuivat mutkitta pientä harhaanajoa lukuunottamatta, ja hotellimme Nôtre Dame löytyi pikaisesti. Vaikka meille ei vuosien varrella ole jäänyt epäselväksi rouenilaisten ihailun taso, ja vaikka kisajärjestäjät perinteisesti ovat toivottaneet meidät tervetulleiksi erittäin sydämellisesti, hotellillamme vastassa olleet TV-kamerat ja toimittaja tulivat silti meille täytenä yllätyksenä. Saimme kuulla, että meitä kuvattiin raporttiin, joka näkyisi samana iltana paikallisella TV-kanavalla uutisten yhteydessä! Kamerat olivat paikalla myös Ile Lacroix –hallissa matkan ensimmäisissa harjoituksissamme, jonne lähdimme heti majoituttuamme hotelliin. Matkustuspäiväksi treeni sujuikin varsin hyvin.
Loppupäivän ohjelmassa oli vedenhakureissua kauppaan, treenivideon sekä paikallisuutisten katselua sekä tulevien aikataulujen suunnittelua. Nälkäisinä suuntasimme päivän päätteeksi illalliselle läheiseen Texmex-ravintolaan.

Torstai 1.2. Vapaapäivän viettoa ja arvonta
Seuraava päivä oli meillä totutusti vapaapäivä ennen kilpailutapahtumien alkua, ja aamupäivän saimmekin puuhastella mitä tahdoimme. Niinpä koko joukkueemme jälleen kerran silmät loistaen suuntasi keskustan vanhojen kävelykatujen alennusmyynteihin (paria hotellille lepäämään jäänyttä toipilasta lukuunottamatta). Kävimme myös kaikki yhdessä ihastelemassa Rouenin valtaisan katedraalin upeutta sen sisällä saakka. Illalla pääsimme kaupungintalolla jo tositoimien makuun, tietysti arvonnan merkeissä. Oma starttinumeromme, toisen ryhmän toinen, oli meille mieluisa paikka, ja hyvillä mielin hullutellen vetäydyimme piskuiseen hotelliimme latautumaan tulevaan.

Perjantai 2.2. Lordit liekeissä
Perjantaiaamuna joukko päättäväisiä, Seppälän lastenosastolta hankittuihin Lordi-pipoihin sonnustautuneita tyttöjä oli iskukunnossa. Ensin kävimme testaamassa illan areenan harjoitusten merkeissä ja suoriuduimme niistä mukavasti rutiinilla. Treenin ja kilpailun välissä oli tuttuun ranskalaiseen tapaan melkoisen pitkä tauko, joka kulutettiin lepäilyyn, tankkaamiseen ja mikä tärkeintä ROCK-ulkomuodon luomiseen. Vasta illan pimettyä me 23 rautaista rokkaria valloitimme ensin jäähallin verryttelytilat, ja jo hetkeä myöhemmin itse jään. Suorituksemme oli pikkuvirheitä lukuunottamatta hyvä ja vapautunut, ja pistesaaliimme 66,02 oli myös huima parannus edelliseen kisaan. Aivan kaikki tavoittelemamme elementti- tai askeltasot eivät vielä toteutuneet, mutta kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä lyhytohjelmaamme. Pysyimmekin kilpailun johdossa aina viimeisenä luistelleeseen Team Uniqueen saakka, mutta hyvällä luistelullaan he vetivät reilua kahta pistettä pidemmän korren. Lähtisimme siis vapaaohjelmaan takaa-ajoasemista ja taistelumielellä!
Kisa loppui niin myöhään, että nukkumaan pääsimme hotellilla suoritetun videokatselmuksen ja tuttujen kisaanvalmistautumisrutiiniemme jälkeen vasta lähempänä puolta yötä.

Lauantai 3.2. Onnistuminen ja pettymys
Vapaaohjelman kisapäivä! Saimme aloittaa päivän kiireettömästi, myöhäisellä aikataululla. Heti aamusta alkaen aloimme virittäytyä Suuren Kanjonimme tunnelmaan Rouenin auringonpaisteisessa lauantaissa. Luottavaisina suoriuduimme aamupäivän harjoituksesta hienosti pieniä kahdessa nostossa sattuneita kömmähdyksiä lukuunottamatta. Väliaika treenistä kisaan oli vielä edellistäkin päivää pidempi, joten saimme jälleen rauhassa latautua illan tapahtumaan nauttien keväisestä auringosta ja toistemme seurasta, sekä ihaillen TV:stä lähes suorana lähetettyä juniorien vapaaohjelmakilpailua.
Illan tullen suuntasimme jälleen kohti hallia upeissa heimokampauksissamme ja –meikeissämme, valmiina luomaan jäälle taidetta ja tarjoamaan yleisölle elämyksen. Tunnelma niin täydessä hallissa kuin omassa keskuudessammekin kohosi kohoamistaan, ja vaikka jännitystä oli ilmassa, sitä oli juuri sopiva määrä. Kun asetuimme jäällä alkuasentoon, olimme kaikki joka solullamme mukana kertomassa Suuren Kanjonin tarinaa. Luistelimme nauttien joka hetkestä täysin siemauksin ja loimme jäälle onnistuneen ja päällisin puolin virheettömän neljä- ja puoliminuuttisen. Innosta hehkuen halasimme kasassa suorituksen jälkeen ja kiitimme yleisöä sen mahtavasta kannustuksesta. Kiss & cry –nurkkauksessa onnellinen tunnelmamme kuitenkin varisi nopeasti maan pinnalle, kun pistetaululle lävähti ainoastaan 117,44 pistettä onnistuneesta suorituksestamme. Pettymys, harmistus ja hämmennys olivat päällimmäiset tunteemme, joita eivät yhteispisteemme 183,46 ainakaan häivyttäneet... Sillä irtosi kilpailusta neljäs sija. Tällä kertaa jouduimme vain toteamaan, että muut olivat parempia, sekä suomaan menestymisen ilon kilpailun mitalisteille. Edelleen meidän on helppo nostaa onnistumisista hattua toisillekin, kun itse parhaiten tiedämme, kuinka paljon työtä se vaatii. Palasimme palkintojenjaon jälkeen hotellille sopivasti sisuuntuneina, mutta oltiin jo sunnuntain puolella, kun viimein pääsimme rankan päivän jälkeen unten maille, katseet jo kohti seuraavan viikonlopun Milanon kilpailua...

Sunnuntai, maanantai ja tiistai 4.-6.2. elämää Rouenissa
Roueniin kisan jälkeen vietimme vielä kolme päivää kisakaupungissa harjoittelun, harjoitusvideoiden analysoinnin, pyykkäämisen ja muun mukavan merkeissä. Päivistä ensimmäinen eli sunnuntai oli vapaapäivä, jolloin saimme nukkua niin pitkään kuin halusimme, kunhan vain ehtisimme ajoissa hotellin aamiaiselle. Kävimme aamupäivällä koko konkkaronkka yhdessä ulkona sunnuntaikävelyllä hiljaisessa ja aurinkoisessa Rouenin keskustassa, sekä ihmettelemässä Jeanne d’Arc –muistomerkkiä. Iltapäivän vietimme hotellilla kisavideoita tiiviisti tuijottaen sekä suunnittelupalaverin merkeissä. Myöhemmin pidimme vielä rattoisan leffaillan ahtautuen kaikki Hannan, Sipen ja Pilvin huoneeseen, jossa heijastimme projektorilla seinään pätkän ”Shall we dance?”. Kisasta johtunut harmistus oli jo illalla tipotiessään, jäljellä vain taistelutahto ja näyttämisen halu.
Vapaapäivä teki hyvää, mutta maanantaina ja tiistaina oli jo ihanaa päästä takaisin treenaamaan. Oli hassua olla hallilla, joka kisaan verrattuna oli niin hiljainen ja autio; se tarjosi meille kuitenkin erinomaisen harjoittelurauhan, ja saimmekin paljon aikaiseksi maanantaina ja tiistaina. Pidimme molempina päivinä sekä parin tunnin oheiset että jään, joilla ahkeroimme erityisesti vapaaohjelmamme parissa. Jo Spring Cupissa aikoisimme kokeilla vapaaohjelmaan tekemiämme muutoksia ensi kertaa! Tiistaiaamuna ennen treenejä oli haikeiden jäähyväisten aika, kun kolme urheaa ylioppilaskokelastamme Tuulis, Rynski ja Jenniina lähtivät koto-Suomeen osallistuakseen äidinkielen kirjoituksiin. Matkamme Euroopassa jatkui siis kolmea naista pienemmällä kokoonpanolla, eli meitä oli vain 20.
Tiukan treenin lomassa ehdimme molempina päivinä vielä kierrellä ja shoppailla ketkä missäkin päin Rouenia, ja tiistai-illan suurin ongelma taisikin olla yhdessä jos toisessa huoneessa se, kuinka kaikki tavarat mahtuisivat matkalaukkuihin seuraavan päivän junamatkaa varten... :)

Keskiviikko 7.2. Rouen-Pariisi-Milano
Ennen puolta päivää olimme saaneet kaikki saumoista venyneet matkalaukkumme, vetolaukkumme, käsilaukkumme sekä itsemme ahdettua bussiin, ja bussin nokka oli käännetty kohti Pariisia ja Gare de Lyonin rautatieasemaa. Ennen puoli kolmea oli sama pakkausruljanssi uljaasti suoritettu myös Pariisissa, ja istuimme mukavasti kohti Milanon keskusasemaa kiitävässä pikajunassa. Vauhti oli hiukan toista kuin Helsingin paikallisjunissa, ja maisemat vilahtelivat ohi sellaista vauhtia, että tuota pikaa jo edessämme kohosivat Alpit, ja lähestyimme Ranskan ja Italian rajaa. Etukäteen puuduttavalta kuulostanut seitsemän tunnin junamatka oli ohi hämmästyttävän nopeasti, vaikka toisaalta näin taitavia itsensä ja toistensa viihdyttäjiä kuin me MIUlaiset ei kyllä aivan helposti taida löytyä... :) Milanossa meitä oli vastassa tihkusade sekä jälleen yksi bussi. Kymmenen maissa olimme perillä Abacus-hotellissa, joka neljällä tähdellään tuntui vähintäänkin seitsemän tähden luksukselta Rouenin pieneen ja vaatimattomaan hotelliin verrattuna! Paikalle olivat Suomesta pyrähtäneet myös junnut, jotka meistä oli hauska tavata pitkästä aikaa.

Torstai 8.2. Aamujää Palasestossa sekä Milanon keskustan valloitus
Vaikka yöunet eivät olleet optimaalisen pituiset, parin tunnin aamutreenimme vielä toistaiseksi hiljaisessa kisahallissa ei ollut lähelläkään mitään, johon voisi yhdistää sanan ”katastrofi”. Teimme jäällä sekä lyhyt- että vapaaohjelmaa, ja jossakin vaiheessa katsomoon pelmahtaneet australialaiset osoittivat meille suosiotaan aplodein. Edellisen päivän junassa istuminen tuntui vielä jaloissa, mutta palauttavat verryttelyt ja venyttely jään jälkeen auttoivat. Iltapäivällä kaikki lähtivät metrolla keskustaan, jossa kävimme ihailemassa Duomoa ja sen ympäristön upeita rakennuksia, vähän shoppailemassa ja myöhemmin yhdessä junnujen kanssa syömässä aitoitalialaisessa pizzeriassa. Illalla hotellilla odottivat vielä aamutreenin videot, jotka kokoonnuimme katsomaan Hannan ja Sadun sviitin kokoiseen huoneeseen.

Perjantai 9.2. Vapaapäivä
Tuttuun tapaan ennen kilpailua pidimme vapaapäivän. Aamulla saimme nukkua reilusti yli yhdeksään, ja koska koko päivälle ei ollut sen suurempaa ohjelmaa, päätimme pitää leffa-aamun. Keräännyimme jälleen Sadun ja Hannan huoneeseen, vedimme verhot ikkunan eteen blokkaamaan kauniin auringonpaisteen, ja sammutimme valot. Tällä kertaa seinälle heijastettiin todellinen laatuleffa, ”Bring it on 3”!!! Mahtavasta tasostaan huolimatta se oli meille juuri sopivaa viihdettä, ja onnistui kylvämään ainakin naurua ja paljon huonoja vitsejä keskuuteemme. Iltapäivällä kaikki lähtivät taas kuljeskelemaan kaupungille, jonka kaduilla kohtasimme ja moikkailimme ainakin saksalaisia, ruotsalaisia ja amerikkalaisia kanssakilpailijoitamme. Illalla oli arvonta, josta irtosi luistelunumeroksi se ehkä kaikkein epämieluisin eli viimeinen (sen vuoksi tässä kisassa epämieluisin, että joukkueita oli 6, eikä lyhytohjelmakilpailun välissä olisi jäädytystä). Vakaa aikomuksemme oli kuitenkin onnistua, oli jää vaikka millainen perunapelto, ja niin kävimme nukkumaan henkisesti ja fyysisesti hyvin latautuneina.

Lauantai 10.2. Hard Rock again
Tuntui, että Ranskan kisasta oli viikon sijaan viikkokausia. Aamun harjoitukset luistelimme hyvällä fiiliksellä ja puhtaasti, ja vaikka tiesimme että jää ei ollut paras mahdollinen, sitä ei keskittymiseltä huomannut. Pieneltä jännitysnäytelmältä ei jäällä kuitenkaan vältytty, sillä Seppis sai jalkaansa haavan, joka ei onneksi kuitenkaan vaikuttanut olevan kovin paha. Olimme tyytyväisiä myös siihen, miltä harjoitus videolta näytti, ja hyvillä mielin lähdimme valmistautumaan itse kilpailuun. Tällä kertaa kilpailuaikakaan ei olisi aivan niin myöhäinen kuin viikko takaperin Ranskassa. Laitoimme hiuksia ja meikkasimme kuunnellen sopivan rokkia musaa teknikkomme Pihlan iPodista tämän hienolla kaiuttimella, ja tunnelma oli kaikin puolin kohdallaan.
Sesto San Giovannin keväisessä myöhäisiltapäivässä kävelimme kadun poikki hallille rokkiponnarit ja suomenliput heiluen ja ryhdyimme tositoimiin. Jo verryttelystä alkaen tuntui siltä, että olimme menossa tekemään jäälle hyvää ohjelmaa, ja kun sitten tuuletimme ja huusimme ohjelman jälkeen jäällä luisteltuamme viimeisenä joukkueena, olimme todella onnellisia, ylpeitä ja innoissamme luisteltuamme puhtaan ja onnistuneen ohjelman mielettömällä fiiliksellä höystettynä. Olimme uskoneet vakaasti onnistuvamme, ja kun sen teimme, uskoimme myös vakaasti että pisteetkin olisivat hyvät. Pettymys oli melko kova, kun ne tulivat näkyviin: 62,83. Pisteistä ja pettymyksestä huolimatta pidimme kuitenkin suoritustamme jopa kauden tähän asti parhaimpana, ja myöhemmin illalla katsotut videotkin puhuivat asian puolesta. Kotona jännänneet ja hengessä mukana olleet ylioppilaskokelaamme lähettivät meille valtavasti lohdutus- ja tsemppiviestejä, ja niistä saimme jo ammennettua paljon parempaa mieltä ja taisteluasennetta. Meillä ei ollut tehtävissä muuta, kuin lähteä hirvittävällä tsempillä vapaaohjelmaan, sillä siinä meillä ei olisi mitään muuta kuin voitettavaa!

Sunnuntai 11.2. Vapaaohjelma
Aamulla olimme jo lähestulkoon entisellämme, ja luistelimme aamun harjoituksetkin nauttien ja siististi. Aurinko häikäisi silmiämme kun lähdimme loppuverryttelyn jälkeen hotellille, ja valoi meihin lisää hyvää mieltä. Meikkailu, kampailu ja muu valmistautuminen hoidettiin taasen rennoissa ja musikaalisissa merkeissä, ja äkkiä olimme jo matkan viimeisen tärkeän koitoksen edessä, odottamassa jäälle pääsyä vapaaohjelmaan. Suoritus oli esittämiseltään ja latautumiseltaan parempi kuin viikko sitten, mutta tällä kertaa mukaan mahtui pari harmittavaa virhettä, eli pieni kaatuminen ja muutaman ihmisen törmäys läpimenossa. Sen nojalla pisteemme eli 116,09 olivat paljon helpommat hyväksyä ja käsittää kuin Ranskassa saadut pisteet. Yhteensä ansaitsimme tästä kilpailusta 178,92 pistettä, ja sillä sijoituimme kolmanneksi. USA:n Miami University oli vapaaohjelman yllätysvoittaja Team Surprisen voittaessa kuitenkin kokonaiskilpailun. Kovasta tasosta huolimatta omat pisteemme jäivät kauas tavoitteistamme. Mutta me tiedämme, että niihin uskomalla ja töitä tekemällä ne ovat saavutettavissamme. Positiivisin mielin menimme palkintojenjakoon, sillä pääsimmehän sentään taas takaisin mitalien makuun.
Illalla menimme yhdessä syömään matkan päätösaterian junnujen kanssa, ja tähtivieraina mukaamme tulivat myös tällä kaudella USA:n Hockettesissa luistelevat Musketeerit Saana ja Kerttu. Jutusteltavaa riitti, ja ilta oli oikein onnistunut ja hauska. Lähes kaksiviikkoinen Eurooppa-kiertueemme oli todellakin loppumaisillaan!

Maanantai 12.2. Kotiinpaluu
Edellinen yö oli mennyt kaikilta enemmän tai vähemmän sulloessa ja ahtaessa tavaroita matkalaukkuihin. Mutta asioista ei ikinä saa tehdä liian helppoja. Niinpä pääsimme vielä koko konkkaronkka lähtemään aamupäivällä hotellin lähellä olevaan kauppakeskukseen shoppaillaksemme viimeiset rahamme ja vaikeuttaaksemme matkalaukkujen kiinnisaamiskysymystä entisestään. Aika kului nopeasti, sillä lähtö hotellilta lentokentälle oli jo neljältä. Seitsemän aikoihin nousimme Malpensan kentältä ilmaan, ja jätimme monta unohtumatonta kokemusta ja opetusta rikkaampina taaksemme Milanon, Rouenin ja koko Keski-Euroopan. Suuntasimme kohti rakasta ja hyytävän kylmää Pohjolaamme. Kohti ruisleipää, pussilakanoita ja omia petejä... Ja ennen kaikkea kohti harjoittelua, parempia suorituksia ja onnistumisia. Ja sitä kautta – kuten aina – kohti päämääräämme ja kauden päätavoitetta!