FB link

Synchronized Skating.

Ensitunnelmia Universiadeista
31.01.2011, 14:52

Olemme kotiutuneet tänne Erzurumiin mainiosti ja nauttineet täysin siemauksin niin kansainvälisestä urheilutunnelmasta kuin mahtavista ruokatarjoiluista ympäri vuorokauden. Turkkilaiset ovat innokkaita kisaisäntiä ja aina on jollain kamera valmiina: "photo, please":) Heti sunnuntaina pidimme kahdet harjoitukset, totutellen vuoristoilmaan ja keräten tietysti vielä viimeistä silausta kilpailuja varten. Kävimme myös kannustamassa Suomen naisten jääkiekkojoukkuetta ottelussa USA:aa vastaan, joka päättyikin upeasti 3-1 kotivoittoon. Tänään maanantaina olemme menossa seuramaan mäkihyppyä ja illalla odottaa arvonta ja treenit.

 
Voitimme Mozart Cupin
23.01.2011, 21:12

 Lähdimme hakemaan ensimmäistä kertaa järjestettävästä Mozart Cupista arvokasta kansainvälistä kisakokemusta, onnistuneita ohjelmia ja voittoa niiden kautta. Ohjelmiin emme olleet aivan tyytyväisiä, molempiin mahtui epäsiisteyttä ja pikkuvirheitä, vapaaseen myös yksi kaatuminen. Saavutimme kuitenkin ykkössijan niin lyhyt kuin vapaaohjelmakilpailussa ja pääsimme laulamaan Maamme-laulua kultamitalit kaulassa. Katseet ovat suunnattu jo kohti seuraavia kilpailuja, Talvi Universiadeja Turkissa, johon lähdemme heti lauantaina 29.1. Hienoa päästä nauttimaan vähän erilaisesta tunnelmasta kuin yleensä, kun majoitumme varta vasten Erzurumin vuoristoon rakennettuun kisakylään yhdessä muiden urheilulajien edustajien kanssa!     

 MIU

 
Terveisiä Salzburgista
23.01.2011, 16:49

Lyhyen alkublokki 

Alkublokki

Synttarisankari kruunussaan

18v

Päivällisellä

Päivällisellä

Mozartin lahja ihmiskunnalle?

Mozartkugel

Musiikkifestarit Salzburgin malliin.

Musiikkifestarit

 

 
Samin esiintymiskurssilta Salzburgiin
19.01.2011, 15:48

Viime viikolla tanssija-koreografi Sami Saikkonen piti meille haastavan ja antoisan esiintymiskurssin. Kaksi ensimmäistä kertaa vietimme jään ulkopuolella ja kolmannella kerralla Sami veti itse luistimet jalkaan liittyen seuraamme Hartwallin aamujäälle. Jokainen joutui laittamaan itsensä likoon harjoitteissa, jotka oli tarkoitettu niin tuomaan meille avaimia ohjelmien esittämiseen kuin pysähtymään oman, aidon persoonansa äärelle. Sami kertoi oman kokemuksensa kautta paljon arvokkaita asioita, jotka herättivät kaikissa meissä ajatuksia ja tunteita. Eilen tiistaina, Sami tupsahti yllätykseksemme vielä Oulunkylään, koska hänen oli sanojensa mukaan ollut vielä pakko tulla kertomaan eräs tärkeä asia meille. Asian sisältö jääköön salaisuudeksi, mutta sen pitäisi tuoda lisää virtaa vapaaohjelmamme loppuosaan viikonlopun kilpailuissa... Kiitos Sami:) Tänään siis lähdemme Salzburgiin, Mozart Cuppiin! On mukavaa päästä kisaamaan taas kotimaan ulkopuolella ja viettämään yhteistä aikaa suurimmalle osalle uudessa kaupungissa.

 
Pari tuttua ...
19.01.2011, 15:40

... nähty Suomen urheilugaalassa 10.1.2011.

 
Voitto toisista valintakisoista
09.01.2011, 23:34

Launtai-illan lyhytohjelman esitimme siististi ja latautuneella tulkinnalla, joka palkittiin kilpailun johtoasemalla pistein 70.89. Tiesimme kuitenkin kisan olevan vasta puolessa välissä ja lähdimme vähintään yhtä nälkäisenä myös sunnuntain vapaaohjelmaan. Olimme tyytyväisiä ehjään kokonaisuuteen ja hyvään fiilikseen, mutta elementtipisteemme jäivät mataliksi ja sijoitus vapaaohjelman osalta toinen pistein 132.52. Kokonaispisteissä veimme silti ykkössijan ja saimme kultaiset mitalit onnellisina kaulaamme. Nyt takaisin treenaamaan! Tosin kovin kauan emme ehdi paikoillaan olla, sillä jo 19.1 suuntaamme Salzburgiin ensimmäiseen kansainväliseen kisaamme ja melkein heti sen perään Turkin Erzurumiin Universiadeihin, joista tulee varmasti upea kokemus. Kuulumisiin ja suuri sydän jälleen faneillemme:)

MIU

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 10 / 30

Ylös

 

Myyrmannin apteekki

Intrum Justitia

Kiinko


Rantasalmen Osuuspankki

NFG

Lexia

Leverage

Peltiveikot

David Collection


Altec Lansing

Avon


Husky

Kuortane


Tule mukaan menestykseemme

Yhteydenotot joukkueeseen:

Marketta Yliniemi,
044 2161 600

Yhteistyökumppaniksi? (pdf)